Siirry suoraan sisältöön

Sunnuntaibrunssi

Brunssi Lohja - nauti yhdessä perheen tai ystävien kanssa

Aamiainen nautitaan usein kotona eikä siitä välttämättä ehdi nautiskella kaikessa rauhassa. Viikonloppuisin on usein aikaa ja mahdollisuus nauttia myöhäisestä aamiaisesta. Olemme halunneet tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden nauttia sunnuntaibrunssia, jossa yhdistyvät myöhäinen aamupala ja lounas. Meillä pääset sunnuntaina istumaan valmiiseen pöytään yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Brunssi Lohja on siis mahdollisuus sekä viettää aikaa esimerkiksi perheen kanssa ja lisäksi nauttia valmiista myöhäisestä aamiaisesta. Brunssin avulla jaksaa pitkälle päivään, sillä se on koottu hieman tuhdimmista raaka-aineista kuin aamiainen yleensä. Haluamme tarjota asiakkaillemme pääasiallisesti lähellä tuotettuja ruokia. Lisäksi panostamme kauden kasviksiin ja marjoihin.

Kun suuntana ovat Lohja ja Nummela, kannattaa poiketa nauttimaan brunssista meillä. Jos esimerkiksi majoitut hotellissa etkä jaksa nousta aamiaiselle ajoissa, voit tulla meille brunssille.

Sunnuntaibrunssi

Pyydä ilmainen tarjous

Sunnuntaibrunssi on yksi ravintolan vetonauloista

Sunnuntaibrunssille voi saapua myös isommallakin porukalla. Jos esimerkiksi haluaa nauttia brunssista suvun kesken, voit pyytää meiltä tarjouksen alla olevalla lomakkeella. Ateria koostetaan toiveidesi mukaan ja hinta määräytyy sen mukaan. Lisäksi hintaan vaikuttaa osallistujien määrä. Tarjousta pyytäessäsi voit mainita, montako aikuista ja montako lasta brunssille osallistuu. Brunssin hinta lapsille on jonkin verran edullisempi kuin aikuisten brunssin hinta. Täytä lomake ajoissa ja pyydä tarjous, joka räätälöidään mieltymyksiesi mukaiseksi.

Sunnuntaibrunssi



    * Emme jaa tietojasi.

    Yrityksemme saama asiakaspalaute

    Kokemuksia sunnuntaibrunssista

    Olen käynyt lukuisia kertoja ystävien kanssa brunssilla ravintolassanne. Ruoka on ollut aina maukasta ja palvelu erittäin ystävällistä. Tulen jatkossakin brunssille ravintolaanne. Myös lapset otetaan huomioon niin ruoan kuin puitteidenkin puolesta loistavasti.
    Tiina
    Sunnuntaibrunssi
    Sunnuntaisin meillä on tapana käydä ravintolassa brunssilla. Eksyimme sattumalta kerran teidän ravintolaanne ja se oli suoranainen onni. Muualle en enää menisi. Ruoka oli täydellistä. Tarjoilijat olivat ystävällisiä.
    Hanna
    Sunnuntaibrunssi
    Yksi syy siihen, miksi olen alkanut harrastaa brunsseja on teidän sunnuntaibrunssi. En tiedä mitään parempaa. Kaikki on laitettu nätisti esille, tunnelma rauhallinen ja tarjoilijat mukavia.
    Silja
    Sunnuntaibrunssi

    Maukas brunssi edulliseen hintaan

    Meillä voit nauttia brunssista edulliseen hintaan. Maukas ja runsas ateria sisältää laadukkaita ruokia, jotka vievät kielen mennessään. Brunssin houkuttelevuutta lisää se, että sen hinta on edullinen verrattuna monien muiden ravintoloiden brunsseihin. Lisäksi lapsille on erikseen lasten hinnasto, jonka hinnat ovat paljon aikuisten hintoja edullisemmat.

    Suosimme kotimaisia raaka-aineita ja lähituottajia

    Meillä on pitkä kokemus ravintola-alalta. Kokkimme ja tarjoilijamme ovat ammattitaitoisia ja pyrimme kouluttamaan henkilökuntaamme säännöllisesti. Olemme myös saaneet useita sertifikaatteja.

    Haluamme panostaa raaka-aineiden kotimaisuuteen. Lisäksi suosimme lähialueiden pientuottajia. Näin takaamme sen, että valmistamamme ateriat ovat laadukkaita ja tuoreista raaka-aineista valmistettuja.

    Pitkä kokemuksemme alalta takaa sen, että saat meiltä aina laadukasta palvelua niin juhlaan kuin lounaalle tai brunssillekin. Kun haluat tarjouksen jostakin palvelustamme, saat räätälöidyn laskelman kyseisen palvelun hinnasta. Otamme huomioon myös toiveesi, jotta palvelu on juuri sellainen, joka vastaa tarpeisiisi parhaiten.

    Niin brunssi Lohja kuin esimerkiksi juhlapalvelu ja herkullinen lounaskin ovat saatavilla yrityksemme kautta edulliseen hintaan.

    Sunnuntaibrunssi
    Sunnuntaibrunssi

    Brunssi Lohja on helppo ja hyvä vaihtoehto

    Yrityksemme sertifikaatteja

    Kun mielessäsi on catering Lohja voit hyvillä mielin asioida ravintolassamme. Laadusta kertovat lukuisat sertifikaatit, joita olemme ansainneet. Ne kertovat palveluidemme ja tuotteiden laadusta.

    Huomioimme toiminnassamme myös ympäristöseikat. Pyrimme käyttämään kierrätettäviä materiaaleja mahdollisuuksien mukaan. Olemme saaneet myös ympäristösertifikaatteja, joista olemme erityisen ylpeitä ja kiitollisia.

    Sunnuntaibrunssi kuten moni muukin ravintolamme tarjoamista aterioista on valmistettu luomutuotteita käyttäen. Olemme saaneet myös luomusta kertovan sertifikaatin, joka on tunnustus ja todistus siitä, että käytämme luomutuotteita. Luonnonmukaisesti viljellyt ja kasvatetut raaka-aineet ovat osa jokaista tuottamaamme ruokaa. Meillä on myös MSC-sertifikaatti, joka kertoo kaiken käyttämämme kalan olevan vastuullisesti pyydettyä ja myös jäljitettävissä.

    Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen