Joskus tuntuu, että olemme liian pinttyneitä juhlien järjestämisessä ja tarjoilut juhliin ovat hyvin tavanomaisia sekä toistuvat samanlaisina tilaisuudesta toiseen. Juhlat eivät ole mitään, jos tiettyä ruokalajia ei ole tai tarjolla onkin vähän jotakin eksoottisempaa. Olisiko aika heittää pois kaikki vanhanaikaisuus ja siirtyä juhlissakin täysin uuteen ulottuvuuteen? Mitäpä, jos seuraavissa kesäjuhlissa on grilliherkkuja vartaissa sekä jokin täysin yllättävä merellinen salaatti?
Tarjoilut juhliin omista makutottumuksista
Juhlia voi katsella täysin omin silmin ja tehdä niistä juuri sellaiset kuin itse parhaimmaksi näkee. Aina ei tarvitse olla karjalanpaistia tai lohta, vaan sinne joukkoon voi taikoa ruokia kiinalaisittain tai yhtä lailla nepalilaiseen tyyliin. Uusia makuja on hyvä maistella juhlissa, jolloin makukokemuksia on hyvä vertailla muiden vieraiden kesken. Tällöin ei tarvita tiukkapipoisuutta, vaan sinne on mentävä avoimen innostuneesti.
Se on todettava, että moni juhlapalvelu pitää valitettavan usein listoillaan juuri niitä tuttuja ja samoja ruokia kuin kaikki muutkin. Silloin käsitys uudesta ja mielenkiintoisista tarjottavista ei edes pääse leviämään suuren yleisön joukkoon. Mitä sanoisit, jos tarjolla olisi pieniä sushirullia erilaisilla sisällöillä? Perinteisen kakun voisi korvata jollakin ihan erilaisella tarjottavalla.
Juhlien oma drinkki
Kun lähtee oikein miettimään ja uudistamaan juhlien tarjoilua, voi sen myös tehdä niin, että tekee bileiden oman drinkin. Se ei tietenkään koskaan miellytä kaikkia, mutta osa vieraista saattaisi siitä jopa innostua. Sen jälkeen pöytään vähän eksoottisempia herkkuja ja varovasti kuulolle, minkälaisen vastaanoton ne saavat. Puolesta ja vastaan, se on ihan normaalia!